lauantai, 23. kesäkuu 2012

Mä joka päivä töitä teen...

Pientä paksua pihakoiraa väsyttää. Raskasta tämä raskaus...
 

Ja, huh, kaikki ne Juhannuksen työt:


Ensin piti ulkoiluttaa "pantteri". 
Vinka on pennusta asti rakastanut tätä pehmolelua (ihan kuin pihakoirakollega Otto tykkää Tiikeristään, kuten Oton blogista olemme usein saaneet lukea). Vinka retuuttaa pantteria ympäri ämpäri, raahaa sen sitten aivan keskelle pihaa ja alistaa sen siellä astumalla pitkään ja hartaasti, ettei pantteri vaan luule olevansa pihan herraindecision

Huom, pantterilta on leikattu häntä, sillä häntää kokeiltiin agilitytreeneissä motivointileluna taannoin. Ei toiminut erityisen hyvin.






 
Sitten kuului terassin portaiden alta myyrän rapinaa.
Vaikka kuinka Vinka tömisteli, ei myyrä tullut esiin.

 
 










Juhannusaattona kyläilimme vanhaherra Brunon kotona. Bruno ei ole pitänyt kukkapenkkien myyräkantaa kurissa, joten Vinka joutui tekemään senkin homman....

Palkaksi se kähvelsi Brunon luun.

Grillistä tuli pienen pihakoiran nenään härän sisäfileen tuoksu. Ei herunut herkkuja tällä kertaa surprise

  

Juhannuspäivän aamuna Vinka oli töissä vielä kasvimaalla muutaman tunnin, muttei kuulemma jaksanut kaivaa myyriä.

Iltapäivän sateita se piteli onnelisena kainalossa nukkuen. Pihakoira on selvästi mitoitettu solahtamaan kivasti ihmisen kainaloon kylki kylkeä vasten...

tiistai, 19. kesäkuu 2012

Oi, miten kaunis koira!

Pitkästä aikaan olen ottanut Vinkasta kuvia ja todennut, että pihakoiran mutkaton peruskoiran ulkonäkö miellyttää silmää. Katsokaa vaikka miten kaunis odottava äiti Vinka on laugh .

Myönnettäköön, että usein se näyttää kyllä ihan kylärakilta, kun se jolkottelee ojanpientareita kaula pitkällä, nenä maassa ja häntä kippuralla. Eihän se sellainen elegantti tai ylväs koira ole, muttei pihakoiran kuulukaan. Se on kaikin puolin liioittelematon ja tavallisen näköinen rotu - ja sekös herättää ihastusta. Monesti ohikulkijat kommentoivatkin että "onpas nätti koira, mikä tuo on?" Vinkalla vielä lempeät mantelisilmät ja musta nappikirsu erottuvat vaaleasta naamasta kivasti, saaden ilmeestä fiksun ja feminiinisen. 


OK, myönnettäköön sekin, että toisinaan se näyttää ihan pöljältä:

  

Niinpä niin. Minustakin on tullut tavallinen pihakoiraharrastajan perikuva: lataa muistikortillisen koiransa kuvia nettiin ...

perjantai, 15. kesäkuu 2012

Väsynyt mutta onnellinen

Raskausviikkoja on nyt takana kuusi ja edessä kolme. Mahan kasvu näkyy selvästi! Sivuprofiili on mallia "silakka". Se on hassua, sillä Vinka on aina ollut aika sutjakka pihakoira. Nyt ruoka maistuu, ja oletettavasti pennutkin kasvavat. Kuva on viikon takaa, joten siinä vyötärö vielä melkein löytyy.
Pensaassa rapisee...

Henkisestikin rouva on niin raskaana, niin raskaana. Lenkit ovat aikaisempaa verkkaisempia. Kolmen metrin välein pitää merkkailla ja katse on haaveilevasti kaukaisuudessa... Koirakavereiden kanssa riehuminen ei kiinnosta yhtään, päinvastoin, Vinka murahtelee hiljaa ja jopa vaihvihkaa väläyttelee kulmahampaita vieraille koirille jo kauan ennen kuin ne edes tulevat kohdalleindecision. Pihan vahtiminen sentään vielä jaksaa innostaa. Myyrä? Orava! Ja sitten mammaa viedään...

Orava, tule heti alas sieltä!

Eilen illalla kun koira nukkui kainalossa huomasin kuinka se tuhisi. Kai pennut vievät mahassa jo tilaa ja aiheuttavat raskasta oloa. Ihan hyvin mamma näyttää kuitenkin voivan. Nukuu hymy huulillaan, kuten kuvasta näkyy. 

keskiviikko, 6. kesäkuu 2012

Sulho ja astutus

Vinkan juoksuja saatiin odottaa pitkään. Itse asiassa odotimme niitä jo vuoden vaihteessa mutta koirapa päätti ettei hangille synnytä. Vihdoin, toukokuun alussa sitten astutus tuli ajankohtaiseksi. Sulhoksi kasvattaja Mia Satamo Yacatis-kennelistä oli valinnut veikeän Vekun. Vekku, oikealta nimeltään Muttington's Hacking Jack, on oikein lempeä, miellyttämisenhaluinen ja leikkisä nuorimies lapsiperheestä. Vekku ja Vinka ovat tavanneet muutaman kerran ennenkin, sillä Vekku päätyi Tanskasta Mian tuontikoirana tuttavallemme perhekoiraksi. Siitä huolimatta nuorta miestä ujostutti astumispuuhat. Pari ensimmäistä järjestettyä treffiä nyt juoksujen alettua koirat vain leikkivät, eikä Vekulla ollut lainkaan pilkettä silmäkulmassa. Sunnuntaina 6.5. luonto sitten ajoi tikanpojan puuhun ja astutus onnistui. Tosin vain kerran, sillä astutuksen jälkeen Vinka irvisteli Vekulle että: "kiitti, homma hoidettu, voit pysyä kauempana" cheeky.   

keskiviikko, 6. kesäkuu 2012

Vinka aloittaa bloggauksen uudestaan iloisilla mammauutisilla

Vinka, eli Yacatis Vildaste Vinja, on mainio tanskalais-ruotsalainen pihakoiraneiti. Maanantaina Vinka todettiin ultrassa tiineeksi. Päätimme jakaa odotus- ja pentuajan kuulumiset kaikille kiinnostuneille tässä osoitteessa.

Vinka on ihmisystävällinen ja rauhallinen perhekoira, jolta löytyy myös aimo annos työkoiran mentaliteettia. Se on Suomen toisen rotuunotetun pihakoiran, Jenin, tytär. Jenin geeniperimää lienee itsenäisyys - ja itsepäisyyswink. Kotioloissa Vinka on mitä kuuliaisin nappisilmä, joka viihtyy sylissä ja omaa uskomattomat unenlahjat. Pihalla vapaana ollessaan se ryhtyy töihin: nuohoaa ojat ja puskat myyrien toivossa, vahtii väsymättä oravia, ilmoittaa pihapiirin lähistön epäilyttävistä liikkujista ja ajaa kissat niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Se on ylpeä saadessaan olla laumalle hyödyksismiley. Se tykkää työskennellä myös agilityradalla. Vinka valittiinkin Pihakoirayhdistyksen toimesta vuoden 2011 agilitytulokkaaksi! Sitä ohjaa 13 v tyttäremme ja yhteistyö on loistavaa.

Koirakavereiden suhteen Vinka on valikoiva. Uusiin tuttavuuksiin se suhtautuu viileän epäilevästi ja näyttää herkästi kaapin paikan, jos vieras koira väen vängällä pyrkii juttusille. Rauhassa kun tutustutaan, niin Vinka kyllä kelpuuttaa uudetkin koirakaverit porukkaan mukaan.  Vinka on kotona ainoa koira kahden aikuisen ja kahden teini-ikäisen ihmisen taloudessa. Ja on meillä kaksi kaniakin, mutta ne eivät innostu Vinkan takaa-ajoleikeistä. Siispä ne asuvat portin takana omassa huoneessaan koiralta rauhassa.