Vinkan juoksuja saatiin odottaa pitkään. Itse asiassa odotimme niitä jo vuoden vaihteessa mutta koirapa päätti ettei hangille synnytä. Vihdoin, toukokuun alussa sitten astutus tuli ajankohtaiseksi. Sulhoksi kasvattaja Mia Satamo Yacatis-kennelistä oli valinnut veikeän Vekun. Vekku, oikealta nimeltään Muttington's Hacking Jack, on oikein lempeä, miellyttämisenhaluinen ja leikkisä nuorimies lapsiperheestä. Vekku ja Vinka ovat tavanneet muutaman kerran ennenkin, sillä Vekku päätyi Tanskasta Mian tuontikoirana tuttavallemme perhekoiraksi. Siitä huolimatta nuorta miestä ujostutti astumispuuhat. Pari ensimmäistä järjestettyä treffiä nyt juoksujen alettua koirat vain leikkivät, eikä Vekulla ollut lainkaan pilkettä silmäkulmassa. Sunnuntaina 6.5. luonto sitten ajoi tikanpojan puuhun ja astutus onnistui. Tosin vain kerran, sillä astutuksen jälkeen Vinka irvisteli Vekulle että: "kiitti, homma hoidettu, voit pysyä kauempana" cheeky.